Takaisin Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 2008 -sivulle
Arja Penttinen
pastori
Pappisehdokkaana hiippakuntavaltuustoon Espoon hiippakunnassa.
Yhdenvertaisuus on enemmän kuin ihmisen rinnalle asettumista. Se on vastavuoroiseen keskusteluun ja kokemusten vaihtoon ryhtymistä. Se on tie syvään ymmärtämiseen ja molempien osapuolten kuulluksi tulemisen kokemukseen. Avoimessa ja luottamuksellisessa yhteisten asioiden hoidossa ei politisoida, vaan pyritään yhteiseen hyvään koko kirkossa. Kirkko on kaikille.
Diakoniapastorina olen kohdannut eriarvoistuvan yhteiskuntamme väliinputoajia. Kirkon tulee edelleen pitää huolta siitä, että heidän äänensä ei huku taloudellisen kasvun meteliin.
Hengellinen väliinputoaminen on nuorten perheiden ja aikuisväestön elämässä liian yleistä. Kirkko ei ole vain turvapaikka, vaan koti. Miten kirkko tavoittaa ne, joilla menee hyvin sekä kotona että työssä? Vastaus: Antamalla heille elämänsisältöä ja ohjaamalla heitä olemaan avuksi ja lievittämään lähimmäisen hätää.
Kirkon on asetuttava avoimeen keskusteluun seksuaalivähemmistöjen asemasta kirkon työntekijöinä ja vastuunkantajina. Milloin kirkko pyytää anteeksi menneiden vuosikymmenien henkistä kärsimystä ja perheiden ahdistusta, jota se on aiheuttanut vaikenemalla vähemmistöjen asioissa?
Sielunhoidon- ja diakoniatyön jaoston johtajana olen saanut olla yhdessä diakoniatyöntekijöiden kanssa kehittämässä uusia työvälineitä ja verkostoja, joilla vaikutetaan suoraan henkiseen pahoinvointiin.
Hengellinen syrjäytyminen on tällä hetkellä vakavin kirkkoa koetteleva ilmiö. Sen ratkaisemiseen tarvitaan koulutettuja vapaaehtoisia, sitoutuneita seurakunnan vastuunkantajia ja työntekijöiden motivointia. Seurakuntiin ei tule lisätä hallinnollisia ryhmiä ja johtokuntia, vaan verkottaa vapaaehtoisia ja vastuunkantajia toimimaan kirkon sisällä erilaisissa palvelutehtävissä. Ora et labora!