Takaisin Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 2008 -sivulle
Katja Kaila
FM, verkkopalvelusuunnittelija, kotiäiti, Vuosaari.
Maallikkoehdokkaana kirkolliskokoukseen ja Helsingin hiippakuntavaltuustoon.
Jotain uutta: Raamattu on radikaali kirja. Jeesus seurusteli oman aikansa hyljeksittyjen ihmisten kanssa ja tulkitsi lakeja tuoreella tavalla. Haluan olla rakentamassa kirkkoa, jossa on tilaa etsiä, kysellä ja olla eri mieltä. Olen vakuuttunut siitä, että Jumala luo uutta jatkuvasti, myös meidän ajassamme. Erilaiset ihmiset erilaisine ajatuksineen tulisi nähdä voimavarana. Luovuus ja avoimuus elämän ihmeiden äärellä ei tarkoita mielistelyä tai maailman menoon mukautumista. Kirkon täytyy vastata oman aikamme kysymyksiin ja sanoittaa vanhaa sanomaa nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla.
Jotain vanhaa: Olen iloinen ja ylpeä kirkon aarteista, Raamatusta sekä lukemattomien kristittyjen viisaista ajatuksista. Raamatussa on kuitenkin myös paljon haavoittavaa. Sieltä löytyy tulkinnan mukaan aineksia monenlaiseen syrjintään ja vähättelyyn. Kaikkea vanhaa ei pitäisikään sellaisenaan toistaa. Kirkossa tarvitaan rohkeaa keskustelua esimerkiksi siitä, millaisia aineksia kulttuurimme naiskuva sisältää ja miten niitä tulisi tulkita uudelleen. Kirkon täytyy sanoutua irti kaikenlaisesta syrjinnästä ja moralismista, millä kautta aikojen on haavoitettu erilaisia ihmisryhmiä. Ehkä silloin entistä useampi uskaltaisi tarttua tähän vanhaan aarteiden kirjaan.
Jotain lainattua: Luterilaisella kirkollamme on valtavasti annettavaa, mutta sanan kirkko voisi varmasti enemmän hyödyntää vanhaa mystiikan perinnettä. Nykyihminen ei ole lakannut kaipaamasta pyhyyden kokemusta. Elämyshakuisuutta vierastava kirkkomme keskittyy usein tiedolliseen julistamiseen sen sijaan, että ihminen saisi kaikilla aisteillaan kokea Jumalan läsnäoloa. Sanakeskeisessä kulttuurissa oikeassa oleminen korostuu. Hiljaisuuteen mahtuu enemmän erilaisuutta.
Jotain vihreää: Ilmasto lämpenee, ja ihmisen ja koko luomakunnan tulevaisuus on uhattuna. Mielestäni kirkon ehdottomasti tärkeimpiä tehtäviä on saarnata Jumalan luoman luonnon puolesta. Meitä kutsutaan elämään niin, että emme lisää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia kärsimyksiä kehitysmaissa tai riistä elinmahdollisuuksia tulevilta sukupolvilta. Kirkolla on hyvin paljon annettavaa materialistisen kulttuurin vastavoimana. Ihmisiä voidaan rohkaista tekemään omassa elämässään ekologisia valintoja, ja kirkon tulisi olla edelläkävijänä ilmastotalkoissa kaikin mahdollisin tavoin.