Takaisin Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 2008 -sivulle

Kirsi Hiilamo
kappalainen

Pappisehdokkaana Helsingin hiippakuntavaltuustoon.

Kirkolle on elintärkeää, että sen päättäjät, työntekijät ja jäsenet ovat aktiivisessa vuoropuhelussa ympäristönsä kanssa. Kirkko hukkaa toiminta-ajatuksensa, jos seurakunnat ghettoutuvat omiksi pieniksi samanmielisten joukoiksi tai keskittyvät vain muutamiin niiden omien intressien näkökulmasta keskeisiin ihmisryhmiin tai jos kirkko tyytyy täydentämään yhteiskunnan hyvinvointipalveluja jollakin pienellä sektorilla.

Kirkon tulisi olla koko kansan kirkko, jossa kuunnellaan ympäristön tapahtumia, ymmärretään elämää ja vaikutetaan kristikunnan parhaaksi. Myös arjen pienet teot lähimmäisen hyväksi ovat uskon harjoittamista. Kirkko on hukassa jos se kadottaa oman teologiansa, uskon ja rakkauden evankeliumin. Hukka perii meidät myös silloin, jos unohdamme kysyä ihmisiltä ympärillämme: "Mitä sinä haluat minun sinulle tekevän?" Olennainen on kadonnut myös silloin jos työmme jää puheiden tasolle eikä Sana tule lihaksi, siis toiminnaksi.

Kirkon arkipäivän toiminnasta ja mahdollisuuksista pitää kertoa laajalti, ihmiset ovat valmiita kuuntelemaan ja tulemaan. Kirkolla on valtava potentiaali yhteisöiden luomiseen ja tukemiseen. Voimavarat olisi saatava seurakuntien käyttöön!

Kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston niin kuin kaikkien kirkollisten päättävien elimien toiminnan tulee perustua kirkon omasta olemuksesta nouseviin periaatteisiin. Periaatteet ilmenevät konkreettisissa hallinnollisissa ratkaisuissa, joita varten kirkolliskokous on olemassa.

Päätöksenteko ylätasolla -- rovastikunnissa, hiippakunnissa, kirkkohallituksessa, piispainkokouksessa ja kirkolliskokouksessa -- on kuitenkin kankeaa ja epäjohdonmukaista. Paljon aikaa ja rahaa tuhraantuu päällekkäisyyteen ja toimielimien epäselviin tehtäviin. Tähän tarvitaan napakkuutta ja kanttia myös päällekkäisyyksien karsimiseen.

Lähivuosina täytyy tehdä heikossa asemassa olevia kirkon työntekijäryhmiä tukevia ratkaisuja. Tarvitaan virkoja ja työyhteisöjä, joissa on tilaa inhimilliselle hyvinvoinnille, henkiselle ja hengelliselle kasvulle sekä toisen ihmisen kohtaamiselle. Silloin vältytään kyyniseltä luovuttamisen mielialalta, jossa vain kysellään jäsenkadon edessä, kuka sammuttaa viimeisenä valot.

Helsingin hiippakunnan pappina olen havainnut, että hiippakunnan voimavarat eivät kohdistu riittävästi perusseurakuntatyön ja etsivän työn tukemiseen. Voimavaroja ei kannata tuhlata päällekkäiseen hallinnolliseen työhön ja kokousteluun, joka ei johda mihinkään tuloksiin.

Vahvat seurakuntayhtymät, kouluttavat oppilaitokset sekä ammattitaitoiset työntekijät mahdollistaisivat pääkaupunkiseudulla hyviä yhteistyön ja työn kehittämisen ideoita. Valitettavasti monet hyvät hankkeet täytyy haudata resurssien puutteessa.

Tarvitsemme myös lisää voimavaroja ja vastuuta vapaaehtoisille. Kirkon arkipäivän toiminnasta ja mahdollisuuksista pitää kertoa laajalti. Ihmiset ovat valmiita kuuntelemaan, tulemaan mukaan ja osallistumaan mahdollisuuksiensa ja elämäntilanteensa mukaan. Käsiä ei pidä nostaa ylös ja luovuttaa kuvittelemalla, ettei ketään kuitenkaan mikään kirkollinen kiinnosta.

Kirkollis- tai hiippakuntakokousedustajat eivät ole mikään oma erityinen kirkollinen "kerma", joka touhuaa miten itse parhaaksi näkee. Kirkolliskokouksen asioista pitää keskustella julkisesti ja laajalla rintamalla. Haluan osaltani käydä tätä keskustelua hiippakuntavaltuustossa.

Kirkolliskokous- ja hiippakuntakokousvaaleissa äänestetään edustajia tärkeille paikoille. On surullista, jos vain harvat käyttävät äänioikeuttaan. Toivon sinun käyttävän äänesi järkevästi. Parhaassa tapauksessa voit saada edustajaksesi henkilön, jota kiinnostaa sinun mielipiteesi vaalien välilläkin.

Olen Käpylän srk:n kappalaisen virasta hoitovapaalla ja viiden 1-18v. lapsen äiti. Olen toiminut mm. pappisliiton ja akin hallituksessa. Harrastan liikuntaa ja matkailua.