Takaisin Seurakuntavaalit 2006 -sivulle

Riikka Hiidenkari

Olin eilen 30.10.2006 Kolmen sepän patsaalla sananmukaisesti tukemassa Tulkaa Kaikki -liikkeen seurakuntavaalien aloitustempausta, sillä katoksen takaseinän kangas oli kuin purje tuulenpuuskissa. Minä pidin takavasemmasta tukisalosta kiinni ja tukevasti.

Koin tulevani ulos uskonnollisuuteni kaapista, sillä nykymaailmassa usko alkaa olla monessa piirissä intiimimpää kuin nautintoon tähtäävä lähikontaktinen koskettaminen. Jälkimmäisestä puhutaan, kehuskellaankin, mutta omasta uskosta on vaikea puhua.

Kaapista ulostuloani vaikeuttaa havaintoni liian monen äkkikäännynnäisen innokkaasta puheryöpystä, joka tuotetaan, jottei tarvitse kohdata todellisuutta eikä tunteita. Mietin Jevgeni Jevtušenkon runon sanoja "Kuolleet silmät heidän elävissä kasvoissaan".

Uskonnollisuuteen ei aina yhdistetä positiivisia asioita, ja valitettavasti kaikkien uskontonsa julkistaneiden käytös ei ole täysin sopivaa. Minä en halua kuulua niihin, jotka tuomitsevat tai halveksivat. Enkä halua kuulua ihmisiin, jotka pitävä itseään muita parempana. Minä opin virheistäni, ja minä olen virheeni tehnyt.

Oli häkellyttävää lukea armosta Maija-Riitta Ollilan kirjasta Erheitä ja virheitä, jonka uskontoa käsittelevässä luvussa tuodaan esiin itse asiassa armon vallankumouksellisuus. Armo rikkoo tavallisen syy-seuraus-suhteen, sovittaa syyllisyyden ja pakottaa ihmisen ottamaan itseään kädestä ja kasvamaan. Armo vapauttaa elämään aikuisen ihmisen elämää eli rakastamaan ja tekemään työtä.

En varmasti ole ainoa maallikko, joka kokee oman uskon julkitulon vaikeaksi. Varsinkin kun oma uskoni on pikemminkin hyväksyntää siihen, että suomalaiset ovat valinneet luterilaisuuden, joten luterilaisuus sopinee suomalaisille. Ajattelen myös, että uskonto on vasta raamit, sillä käytännössä usko ilmenee teoissa.

Lue myös: 12.10.2006 "Maallikkona mukana"