Toimintaryhmän tiedote 19.10.2010
Kirkon uudistusmielinen Tulkaa kaikki -liike sekä ymmärtää että suree syvästi kirkon viimeaikaista jäsenkatoa. Liikkeen aktiivien mukaan jäsenten ulosmarssi kertoo seurakuntalaisten oikeudentunnosta mutta ei toisaalta ole tehokkain keino muuttaa kirkon suuntaa. Eroamisaallossa hyvää on se, että se on auttanut hahmottamaan kirkon ongelmaa — joka ei ole homoseksuaalisuus, vaan kirkon näyttäytyminen tuomitsevana ja epätasa-arvoisena, jopa homofobisena.
Kirkon tiedotuskeskus riensi maanantaina tiedottamaan, että kirkosta eronneet eivät voi äänestää marraskuun seurakuntavaaleissa. Tulkaa kaikki -liike toivoo, että kirkosta välittyisi ennen kaikkea viesti siitä, että kirkkoon pääsee takaisinkin. Kirkon jättäneitä ihmisiä ei nyt pidä huitoa loitommalle, vaan heidät pitää pyrkiä saamaan takaisin Kristuksen kirkon jäseniksi, liikkeen aktiivit toteavat. Samalla kirkkoa on uudistettava niin, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuus on itsestään selvä periaate kaikessa toiminnassa.
Tulkaa kaikki -liike uudistaa kirkkoa sisältä päin ja on jo saanut aikaan tuloksiakin. Liike on vuodesta 2005 koonnut kirkon uudistusmielisiä jäseniä puolustamaan muiden muassa naispappien ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia yhteisessä kirkossa. Liike on viime vuosien kirkollisissa vaaleissa saanut vahvan jalansijan sekä paikallisseurakunnissa että kirkolliskokouksessa. Joissakin Helsingin seurakunnissa meillä on jo enemmistö seurakuntaneuvoston jäsenistä.
Uudistusmieliset ovat saaneet paljon aikaan: Sateenkaarityö Kallion ja Johanneksen seurakunnissa ja sateenkaarimessut eri seurakunnissa ovat itsestäänselvyys, uudistusmielisiä piispoja on valittu useisiin hiippakuntiin, naispappeja syrjiviltä järjestöiltä on otettu raha-avustuksia pois. Kirkko muuttuu, kun me kirkon jäsenet sitä muutamme.
Juuri nyt kirkossa valmistaudutaan marraskuun seurakuntavaaleihin. Kirkon suunta ratkeaa niissä. Kutsumme kaikki uudistustustyöstä kiinnostuneet kirkon jäsenet ja jäsenyydestä luopuneetkin liittymään uudistajien rintamaan. Sen voi tehdä allekirjoittamalla ohjelmamme netissä www.tulkaakaikki.net. Osoitteesta löytyy myös sadoittain hyviä seurakuntavaaliehdokkaita eri puolilta Suomea.

