Tulkaa kaikki Etusivu | Liikkeen ohjelma | Tule mukaan | Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 2008 | Ajankohtaista | Kirjoituksia | Puheenvuoroja | Linkkejä | Yhteystiedot | På svenska

Tulkaa kaikki -liike tuo väriä seurakuntavaaleihin

Lehdistötiedote 16.10.2006

Kirkon uudistukseen pyrkivä Tulkaa kaikki -liike herättelee kirkon passiivisiakin jäseniä vaaliuurnille seurakuntavaaleissa. Liike aloittaa valtakunnallisen vaalikampanjansa seurakuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä maanantaina 30.10. Kolmen sepän patsaalla Helsingin Aleksanterinkadulla klo 17-18. Paikalla ovat muiden muassa kansanedustaja Tuija Brax ja muusikko Petri Laaksonen.

Tulkaa kaikki -liike on mukana seurakuntavaaleissa eri puolilla maata yli kahdensadan tavoitteitaan kannattavan ehdokkaan voimin. Eniten ehdokkaita on Helsingin seurakunnissa. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa ehdokkaista peräti kolmannes on Tulkaa kaikki -liikkeen edustajia.

Koska kaikissa seurakunnissa ei ole erillistä Tulkaa kaikki -ehdokaslistaa, liikkeen nettisivuille www.tulkaakaikki.net on koottu myös muilta listoilta luottamushenkilöiksi pyrkiviä Tulkaa kaikki -henkisiä ehdokkaita. Tähän mennessä tietoja on saatu paristasadasta ehdokkaasta yli viidessäkymmenessä seurakunnassa. Kotkan Langinkosken seurakunnan Palava pensas -listalla komeilee peräti 19 nimeä. Monessa seurakunnassa Vihreät niityt -listalta pyrkii luottamushenkilöiksi paitsi vihreään vaihtoehtoon myös Tulkaa kaikki -liikkeen tavoitteisiin sitoutuneita.

Tulkaa kaikki -liike on maaliskuussa 2006 julkistettu uudistusmielisten verkosto, joka haluaa herättää kirkossa rehellistä keskustelua sen perustehtävästä, toimia naispappien syrjinnän lopettamiseksi ja seksuaalieettisten kysymysten avoimeksi kohtaamiseksi seurakunnissa. Liikkeen ohjelman on tähän mennessä allekirjoittanut yli 600 muutoksenrakentajaa.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys kirkkoherranvirastoissa ja suurimmissa kauppakeskuksissa alkaa 30.10. ja päättyy 3.11. Seurakuntavaalit pidetään 12.-13.11.

Lisätietoja Vesa Hirvonen, p. 050 3461084.
www.tulkaakaikki.net