Tulkaa kaikki -liike osallistui historiansa ensimmäisiin seurakuntavaaleihin syksyllä 2006. Meillä oli vaaleissa kolme toiminnallista tavoitetta uudistusohjelmamme toteuttamiseksi: nostaa asioita keskusteluun, verkottaa ihmisiä ja nostaa uudistusmielisiä kirkon päättäjiksi. Iloitsemme tavoitteidemme onnistumisesta!
Onnistuimme herättämään sekä julkista että yksityistä keskustelua kirkollisista uudistuksista, verkostoiduimme, ja vaalilistoillemme saatiin uudistusmielisiä ehdokkaita 77 seurakuntaan yhteensä 266. Ehdokkaitamme valittiin 52 seurakuntaan yhteensä 110. Useassa Helsingin keskustan seurakunnassa TK-edustajat ovat nyt suurin ryhmä, samoin kuin Kotkan Langinkoskella. Alppilan, Kallion, Paavalin ja Langinkosken seurakuntaneuvostoista jopa puolet on Tulkaa kaikki -edustajia. Uudistusmieliset edustajat muodostavat joissain seurakunnissa jopa määräenemmistön, Kallion neuvostoon uudistushenkinen Sekalainen seurakunta -lista (jolla siis muitakin kuin TK- ehdokkaita) sai 3/4 enemmistön. Nämä tulokset osoittavat kirkolle suuntaa tulevaisuuteen.
Kannattaa huomata, että joissain muuttovilkkaissa seurakunnissa kaikki ehdolla olleet pääsevät kauden loppuun mennessä edustajiksi. Suuri ilomme on sekin, että seurakuntien luottamuselimiin valittiin myös liikkeeseemme (toistaiseksi) kuulumattomia, mutta vaalikoneissa uudistusmielisiksi ilmoittautuneita ehdokkaita.
Tulkaa kaikki -liike kiittää lämpimästi ehdokkaitaan, heitä äänestäneitä ja kaikkia vaalityössä mukana olleita suuriarvoisesta työstä kirkkomme uudistuksen hyväksi. Sekä valitut luottamuselinten jäsenet, heidän varaedustajansa että me kaikki muut Tulkaa kaikki -ihmiset muodostamme uudistusmielisten verkoston, jolla on yhteydet suureen määrään seurakuntia kaikkialla maassa. Uskomme, että tulemme yhdessä saamaan paljon hyvää aikaan lähivuosina.
Vedetään nyt kaikki henkeä onnistuneen vaalityön jälkeen. Otamme myöhemmin yhteyttä luottamushenkilöihimme. Ensi vuoden puolella odottavat uudet haasteet, aloitamme mm. syvällisen työskentelyn liikkeemme teemojen parissa. Mitä merkitsevät avoimuus ja kulissien purkaminen kirkossa? Mitä yhdessä tapahtuva uudenlainen omasta hyvästä jakaminen voisi olla? Miten aloittaisimme luottamuksen etsimisen toisella tavalla ajattelevien kanssa?
Kristuksen kirkko on kaikille!
Kuvia vaalivalvojaisista



