Jokseenkin kaikki kirkkokunnat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että ihmisten erottelu ihonvärin perusteella ei ole oikein. Sukupuoli sen sijaan on yhä monessa kirkossa peruste valita ihmisiä esimerkiksi papinvirkaan. Erottelua perustellaan Raamatulla ja kirkon perinteellä.

Suomen kirkko ei valitse papinvirkaan kutsuttavia sukupuolen perusteella. Kirkko katsoo, että myös naisten toimiminen pappeina on Jumalan tahdon mukaista meidän aikanamme, ja siksi kirkko on virallisesti avannut papinviran naisille 1980-luvulla. Naispapeille on annettu samat oikeudet, velvollisuudet ja tehtävät kuin miespapeillekin.

Silti Suomen kirkossa on yhä niitä, jotka katsovat, että papinvirka on tarkoitettu vain miehille. Jyrkimmät heistä eivät tunnusta piispojen vihkimien naisten pappeutta, eivätkä myöskään naispappien toimittamia sakramentteja. Jyrkimmät myös kieltäytyvät ehtoollisyhteydestä sekä naispappien että heidät vihkineiden piispojen kanssa. Kirkon virasta ja sakramenteista on tällöin tullut tekijä, joka erottaa kieltäytyjät kirkon yhteydestä.

Kirkon elämästä enemmän tai vähemmän irrottautuneita "vanhakantaisia" on kaksikymmentä vuotta yritetty pitää mukana seurakunnissa koettamalla järjestää niin, etteivät he joudu osallistumaan tilaisuuksiin, joissa naispappi toimittaa virkaansa. Kyseessä on ollut lähimmäisenrakkaudesta noussut mutta keinotekoinen yritys pitää yllä yhteyttä, joka on tosiasiallisesti katkennut.

Työvuorojärjestelyt ja väistämiskäytännöt eivät ole tuoneet seurakuntiin kaivattua yhteyttä, mutta ne ovat mitätöineet naisten pappeutta. Naispuolisilla papeilla on oltava oikeus olla väistymättä, kun "vanhakantainen" kollega on työvuorossa, mutta myös oikeus olla joutumatta väistetyksi ja tällä tavoin ohitetuksi pappina ja ihmisenä.

On hyvä, että modernissa tasa-arvo- ja työlainsäädännössä kiinnitetään huomiota erilaisiin epäsuoriinkin syrjintämuotoihin. Kirkon on entisestään lisättävä ponnistuksiaan, että piilossakin olevat naisia syrjivät käytännöt ja toimintakulttuurit tunnistetaan ja niistä päästään eroon. Kirkko ei voi tinkiä lähimmäisenrakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta tässäkään asiassa.

Kirkkoon saadaan sopu, kun "vanhakantaiset" palaavat viran ja ehtoollisen yhteyteen kirkon kanssa. He voivat katsoa, että kirkon päätös avata papinvirka naisille oli väärä, mutta heidän on mukauduttava siihen, että kirkossa on nyt sekä miehiä että naisia pappeina julistamassa Jumalan sanaa ja toimittamassa sakramentteja. Useat naispappeuteen kielteisesti suhtautuneet ovatkin vuosien varrella aloittaneet yhteistyön myös naispuolisten pappien kanssa.