Tulkaa kaikki Etusivu | Liikkeen ohjelma | Tule mukaan | Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit 2008 | Ajankohtaista | Kirjoituksia | Puheenvuoroja | Linkkejä | Yhteystiedot | På svenska

Kallion seurakunta on sekalaista seurakuntaa

Takaisin Seurakuntavaalit 2006 -sivulle

Minna Lundell-Kiuru

Kallion seurakunnassa Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokkaat ovat mukana "Sekalainen seurakunta" -listalla. "Sekalainen seurakunta" -lista on koonnut jo useissa seurakuntavaaleissa joukon erilaisia, eri-ikäisiä, eri puolueissa toimivia ja sitoutumattomia ihmisiä, joita on yhdistänyt unelma seurakunnasta, joka on kaikenikäisten ja kaikenlaisten ihmisten kohtauspaikka.

Kalliossa muuttoliike on erittäin vilkasta ja yhtenä haasteena on kehittää seurakunnan toimintaa niin, että se tavoittaisi myös "läpimuuttajat". Kallion seurakunnan monipuolinen kurssitarjonta, esimerkiksi maalaus-, laulu- ja kirjoittajaryhmät, on palvellut koko kaupungin seurakuntaelämää ja madaltanut kirkon kynnystä. Seurakunnalla on myös kaikille avoin asukastila Myötämäki. Kallion seurakunnassa onkin jo monin tavoin eletty todeksi ajatusta, että Kristuksen kirkko on kaikille.

Kalliossa on esimerkiksi tehty jo pitkään sateenkaarityötä. Yhtenä  tärkeänä tavoitteenamme näissä vaaleissa onkin varmistaa, että tämä työ saa jatkua. Haluamme, että kirkossa ja yhteiskunnassa kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti.  Meille on myös tärkeää, että seurakunta antaa mahdollisuuden yhdessä olemiselle ja yhdessä tekemiselle ja että kukin voi tuoda sinne omat ideansa ja kykynsä. Kristuksen kirkko kaikille ajatusta haluamme toteuttaa arjessa elävässä lähimmäisyydessä.

Seurakuntarakenteen muutokset näemme mahdollisuutena emmekä mörkönä. Vaaleissa naapuriseurakuntiimme Alppilaan ja Paavaliin on tulossa samanhenkisiä ehdokkaita, joiden kanssa olemme jo yhteistyössä. Uskomme Kristukseen ei tarkoita sellaista uskonvarmuutta, jossa kysymyksille, keskustelulle ja epäilylle ei ole enää sijaa.

Yksi ehdokkaistamme, Markku Valtanen, kiteytti pohdintamme tavoitteistamme näin:

Kallion seurakunta